Kuljettajat
Kupariteollisuuspuisto on noin 100 hehtaarin kokoinen tehdasalue, jossa vierailee päivittäin noin sata raskaan liikenteen ajoneuvoa. Turvallisen liikennöinnin takaamiseksi olemme laatineet ohjeistuksen kuljettajille. Turvallisuusohjeiden noudattaminen on ensiarvoisen tärkeää.
Ennen alueelle saapumista
Ajoneuvon tuominen tehdasalueelle vaatii erillisen ajoluvan. Vartijat opastavat pääportilla lupamenettelyssä. Kupariteollisuuspuiston alueella noudatetaan yleisiä tieliikennelain määräyksiä ja noudatetaan liikennemerkkien osoittamia nopeusrajoituksia ja muita liikennesääntöjä. Näin saamme liikennöinnistä sujuvaa ja turvallista. Ylinopeuksista ja muista liikennerikkomuksista voidaan antaa kuljettajalle määräaikainen ajokielto alueelle.
Ennen Kupariteollisuuspuistoon alueelle pääsyä näytämme kuljettajille Kupariteollispuiston turvallisuusaiheisen yleisperehdytysvideon. Vaadimme kuljettajilta lastaus- ja purkutoimintojen osaamista. Turvallisuuskoulutusten jälkeen säännöllisesti alueella kuljetuksia hoitavat kuljettavat voivat noutaa Kupariteollisuuspuiston pääportilta ajoneuvotunnisteen, jonka avulla kulku ajoneuvoporteista tapahtuu. Satunnaisesti alueella liikennöivät kuljettajat taas ottavat yhteyttä pääporttiin ennen tehdasalueella ajoa päästäkseen sisään alueelle ja saadakseen opastusta.
Alueelle saapuminen
Raskas liikenne Kupariteollisuuspuistoon tapahtuu Kuparitien portin kautta. Satunnaisesti alueella liikennöivät kuljettajat taas ottavat yhteyttä pääportille ennen tehdasalueelle ajoa päästäkseen sisään alueelle ja saadakseen opastusta.
Punnitus
Kaikki alueelle tulevat ja sieltä lähtevät ajoneuvot punnitaan. Päästyäsi sisään portista, aja ajoneuvo vaa’alle ja punnitse se vaa’alla olevien ohjeiden mukaan niin sisään tullessasi kuin ulos lähtiessäsikin.
Kuljetusasiakirjat
Lastaukseen ja purkuun tarvitaan tuotteen rahtikirja ja tarvittaessa purku- tai lastauslupa. Kuljetusasiakirjat saat lastauskohteen valvomosta tai asiakaspalvelupisteestä.
Purku- ja lastauspaikat
Varmista, että olet oikealla purku- tai lastauspaikalla. Huolehdi putoamissuojauksesta ja noudata turvaohjeita. Kuljettajan tulee tutustua purku- ja lastausohjeisiin sekä pyytää purku- tai lastauslupa. Vaaralliset aineiden kuljetusten osalta selvitä ennen purkua tai lastausta lähin hätäseis -painikkeen ja hätäsuihkun sekä ensiapukaapin ja suojatilan sijainti. Käytä vain opastettua reittiä valvomoon tai vastaavaan paikkaan asiakirjoja noutaessasi. Perehdy hälytys- ja hätätilaohjeisiin. Käytä asianmukaisia ainekohtaisia suojavarusteita. Pyydä opastusta, jos olet epävarma. Jos havaitset alueella epäkohtia tai kehitettävää, tee vaaranpaikkailmoitus tai aloite. Ilmoita akuuteista epäkohdista välittömästi kyseisen lastaus- tai purkukohteen valvomoon.
VALO- JA VIDEOKUVAUS
Valokuvaaminen sekä videokuvaaminen alueella on kielletty.
Alueella on jatkuva vartiointi sekä tallentavat videot.
Noudata kaikissa vaaratilanteissa alueen turvallisuusohjeita.